Herkkua on siinä monenlaista...

Palasimme Filippiineiltä kotiin jo viime keväänä, mutta blogin viimeinen postaus on jäänyt julkaisematta. Tässä siis muutamia kuvia vielä filippiiniläisistä ruoista. Olemme iloisia, että saimme maistaa monia paikallisia ruokia, myös niitä erikoisimpia. Monista ruoista pidimme, jotkut taas jäivät mieleemme juuri erikoisuutensa vuoksi. Tähän olemmekin lähinnä koonneet niitä hiukan erikoisempia ja mielenkiintoisimpia ruokia.

Tähän päätämme tämän pienen blogimme, joka oli vain pintaraapaisu kaikkeen siihen ikimuistoiseen, mitä reissullamme saimme kokea. Kiitos ja Bon appetit!


Ensin näitä työpaikalla eteen tulleita herkkuja.

 

Tämä kaunis riisinyytti, jonka vaikea nimi ei muistu mieleen, keitettiin ensin vedessä.

 

Sitten se avattiin ja sisältä paljastui suolainen riisipallero, joka syötiin kastamalla sitä sokeriin.

Yleensä joka aterialla syötiin riisiä, mutta syntymäpäiviin kuului ehdottomasti nuudeli tai spaghetti. Ne kun takaavat uskomuksen mukaan pitkän elämän. Makua antoi makea banaaniketsuppi.
Synttärikakun voi syödä samalta lautaselta :)

Sitten herkkujälkiruokia...

Kutsuimme tätä jälkiruokaa kieleksi, koska rakenne oli niljakas ja kielen muotoinen. :) Emme koskaan saaneet tietää, mistä "kieli" on tehty. Makukaan ei sitä paljastanut. Tätä syötiin sokerin ja vasta raastetun kookoksen kanssa.

 Tässä "kielenpaloja" liemessä. Jälkiruoka tämäkin.

Paikallisten ehdoton "kesäherkku" on halo-halo, joka yleensä syödään/juodaan lasista, mutta kaikenhan voi tehdä myös eri tavalla, joten tässä neste jätetty pois ja "herkut" vain jäljellä, eli erilaista jellyä, riisimuroja, papuja ja jääpaloja. Halo-halo on filippiiniläisille kuin Spice ice meille, sen voi myös koota itse valitsemalla omat suosikit jään ja maidon sekaan.

 

Tässä vertailun vuoksi "oikea" halo-halo ravintolassa. Tuo raa´an lihan näköinen on ube-hilloa. Meille ei koko Filippiineillä olo aikanamme selvinnyt, mikä ihmeen hedelmä/marja tuo ube oikein on. Siitä tehtyihin jälkiruokiin/jugurttiin yms. kun törmäsi joka paikassa ja väri oli aina yhtä ihmeellisen kirkkaan violetti.

Tässä myös paikallinen erikoisuus - suklainen aamukahvi, jossa murot seassa. Kätevää eikö totta?

Sitten illallisten pariin, joita söimme joko ravintolassa tai kotona.

 

Tässä ravintolassa riisi oli pakattu kauniiseen kääröön.

  

Nuudeliherkkua paikallisen brandin kanssa, tottakai.

  

  

Muutaman kerran vuokraemäntämme yllätti meidät tuomalla herkkuruokaa terassillemme tai kutsumalla meidät illalliselle. Saimme maistaa esimerkiksi Crispy pataa - possun jalkaa, mutta myös tavallisempia ruokia, kuten nakkinuudelia. Yllä olevat lautaset odottivat meitä kerran terassillamme ja ruokajuomana oli tietenkin vuokraemännän erikoisuus eli kannullinen itse tehtyä screwdriveria.

Alla kuvia "illallisistamme" kotona (missä kokkausmahdollisuudet olivat siis rajalliset ja rajallinen oli myös meidän mielikuvituksemme sen suhteen, mitä voisimme syödä). Tavallisinta herkkua olivat kuivatut mangot suoraan pussista, tonnikalaa eri tavoin maustettuna (tai paellariisin seassa; ei tarvinnut edes lämmittää! :) tai jos oikein herkuttelimme, niin paistoimme tuoretiskiltä löytämäämme tummaa lihaa (naudan?). Paistoimme lihan sillä ainoalla välineellä, jolla meillä oli mahdollisuus ruokaa tehdä, eli alla olevalla sähköpannulla. Paistinlastoina toimivat juustohöylät.

Lähikioskistamme sai ostettua limua, mutta vain pussiin. Pulloista kun taisivat saada kierrätysrahoja, niin eivät antaneet niitä mukaan. Toisaalta tällainen kylmää juomaa sisältävä pussi oli omiaan sunnuntaiaamuna pöhnäiseen ja hikiseen olotilaan, suoraan otsalle läntättynä.

 

Tätä purkkiruokaa emme kokeilleet kuin kerran. Lihaa sen sanottiin olevan, mutta emme tienneet olimmeko vahingossa eksyneet koiranruokahyllylle.

 

Sushiannokseen kuului aina tekoruohikko sekä nomparellit. Noita nomparelli-sulatejuusto-kinkku susheja sitten kastettiin majoneesin ja soijan sekotukseen. Sushin häpäisyä :).

 

Boracaylla eteemme tupsahti tällainen "herkku"tiski. Buffet-meiningillä olisi saanut tästä syödä vaikka mitä, mutta me lähinnä juoksimme kirkuen ohi näiden saksiaan heiluttavien kavereiden luota.

 

Terassimme takana kasvoi mangopuita. Kun mangoaika oli aluillaan, puiden lehdet kellastuivat ja näytti siltä kuin puu olisi kuolemassa kuivuuteen. Viikon kuluttua lehdet kuitenkin olivat taas vihreät ja mangot tarpeeksi suuria poimittavaksi. Joka päivä himoitsimme noita mangoja, jotka olivat kuitenkin vähän liian kaukana poimittavaksi kädellä terassilta käsin. Kerran Pinja koitti illan jo hämärryttyä harjan varren avulla saada muutaman mangon, mutta mangovarkaus ei onnistunut (harjoituksen puutetta). Seuraavana päivänä naapurin pikkupojat kuitenkin heittivät Jennille kaksi mangoa, jotka he olivat ravistelleet alas puusta. Voi sitä ilon määrää. Kirpeitähän ne vielä olivat, mutta että melkein omasta puusta!!

Pojilla oli tapana tilata baarissa itselleen litran olutpullo (toisensa jälkeen) ja prosenttejahan tuossa Filippiinien suosituimmassa oluessa on 7! Me tytöt luotimme siniseen litkuun, paikalliseen "siideriin", joka värjäsi kaiken, siis ihan kaiken siniseksi!

Mangodrinkkejä hillopurkeista Boracaylla

 

 Tässä paikallista snägäriruokaa, jota söimme yön (tai aamun) pikkutunneilla. Munakoisoa ja erilaisia makkaroita.

 

Tässä ruokaa, jota ei kannata syödä baari-illan jälkeisenä aamuna (vaikkakin juuri aamuisin sitä oli helppo saada, sillä balut-munamyyjä ohitti talomme joka aamu puoli kahdeksan ja kailotti myyntipuheensa niin että varmasti tiesimme, että nyt olisi taas tarjolla uunituoreita munia. ja tämän tuoreemmaksi ei muna varmaan voi tullakaan). Kyseessä siis filippiiniläinen erikoisuus: balut-muna, keitetty ankanmuna, jossa tipu on jo hyvin kehittynyt (sisältää siis höyheniä, nokan palasia yms. sattumia)

 

Muna syödään suolan kanssa. Ensi siihen tehdään reikä ja munan sisällä oleva neste juodaan. Tämän nesteen sanotaan olevan se herkullisin osa. Jotkut paikalliset eivät välittäneetkään munasta muun kuin liemen osalta.

 

 

 Tässä kaikki, mikä Pinjalta jäi munasta syömättä. Keltuainen maistui aikalailla tavalliselta keltuaiselta, joten se oli itse asiassa ihan hyvää, kunhan ei välittänyt verisuonista.

Onneksi läheltä sai myös toisenlaista "pikaruokaa". Talomme vieressä oli nimittäin leipomomyymälä, jonka antimet tulivat vähän liiankin tutuiksi. 

Tässä ube-rulla, joka oli todellisuudessa paljon violetimpi kuin kuvassa. Niin violetti, ettei sitä meinannut uskoa syötäväksi.

 

Alla ube-leipä (todellakin siis tuon värinen kuin kuvassa). Siihen vaan voita päälle...

Meille ei siis koskaan selvinnyt minkälainen hedelmä tuo ube on. Epäilemme vahvasti, että violetin värinen.

Kerran taisimme epähuomiossa (lue: pitkän haaveilun jälkeen), ostaa lähes kaikkia bakeryn tuotteita, koska ne olivat puoli-ilmaisia ja kaikkeahan pitää maistaa :). Kaikki tosin maistuivat lähes samalta, eli voin ja sokerin sekoitukselta. Voin maku oli muutenkin herkkua Filippiineillä. Esimerkiksi karkkeja sai voin makuisina.

Sen kerran kun sitten ajattelimme, että nyt pelataan varman päälle ja ostetaan pitsaa, niin pieleenhän sekin meni. Eteen kannettiin maailman pienin pitsa, me kun oltiin tilattu se pienin koko. Eipä tullut mieleenkään, että näin pientä pitsaa olisi olemassakaan!

Tästä jäi puuttumaa kuvat sian naamasta tehdystä annoksesta, jota Pinja söi kahteen otteeseen (toisella kerralla tilasi ihan tarkoituksella) sekä krokotiilinliha-annoksesta, joka myös oli ihan syötävää. Lisäksi moni työpaikamme lounas-annoksista olisi todellakin ollut valokuvauksen väärtejä. Useasti mieleemme tuli Fear Factor -jaksot, joissa puistattavien ruokien syömisestä maksetaan maltaita. Niitä mekin olisimme välinnä tarvinneet. Esimerkiksi kun ruokana oli sisälmyksistä tehtyä pataa, joka jätti suuhun niin rasvaisen kerroksen, että sitä pystyi haarukalla raapimaan kitalaesta. Mutta kaikesta ihmeellisyydestä huolimatta, mitä lautasiltamme löysimme (ai niin, kanan varpaat olivat myös suurta herkkua paikallisille!), kertaakaan emme saaneet vatsatautia ruoasta, eikä kummankaan paino vahingossakaan lähtenyt laskemaan (ehkäpä se sininen litku ja lähi-bakery pitivät myös huolen siitä) :D

Kotibileitä

Meillä on ollut ilo päästä vierailemaan aidoissa filippiiniläisissä kodeissa ja nauttimaan vieraanvaraisuudesta, kotiruoasta ja tietenkin brandysta. Alla on kuvia kaksista syntymäpäiväjuhlista, joihin työkaverimme kutsuivat meidät. Kummatkin kodit olivat vaatimattomia, mutta lämminhenkinen tunnelma korvasi puutteet. Syntymäpäivien juhliminen on filippiiniläisille tärkeää ja työkaverimme olivatkin todella otettuja, että osallistuimme juhliin. Syntymäpäivien juhlimiseen kuuluu usein videoke(=karaoke)laitteiden vuokraaminen ja juominen. Viimeiset rahat voidaankin laittaa kahteen edellä mainittuun, jotta päästään juhlatunnelmaan.

 Näissä juhlissa emme lopulta tienneet kenen syntymäpäiviä oikein juhlimmekaan, mutta eipä se juhlimista haitannut.

videokea koko suvun voimin

kun jää on lasia isompi...

Jäätä käydään ostamassa yleensä lähikioskilta pitkin päivää. Näissä juhlissa kävi niin ikävästi, että isänniltä loppui rahat kesken, eikä jäätä saatu enää lisää. Onneksi meiltä löytyi muutama kolikko ja taas oli kylmää brandya (yök) pöydässä :).

 

Seuraavat kuvat ovat toisen työkaverimme luota, missä juhlimme hänen syntymäpäiviään. Väkeä oli näissä juhlissa vähemmän ja videoke ei raikunut, mutta naapurista koko illan kuulunut laulu hoiti musiikkipuolen. Ruokapuolesta vastasi pihalla juoksentelevat kanat...

 

olohuone/keittiö/makuuhuone

Tässä tilassa asuu työkaverimme, hänen vaimonsa, vaimon isä sekä veli.

 

yllä olevien kaveri

birthday boy - 42 v.

Juhlimisen iloa varjosti kuitenkin se, ettei perheeseen oltu saatu lasta pitkästä yrittämisestä huolimatta - kuukausi myöhemmin saimme kuulla ilouutisen, että vauva oli tulossa!

Meidän lapset

Lastenkodissa, jossa työskentelemme, on 28 erityislasta/nuorta, joilla kaikilla on eriasteinen kehitysvamma tai autismi. Suurin osa heistä on entisiä katulapsia. He ovat jättäneet syvän jäljen sydämiimme omilla ainutlaatuisilla persoonillaan. Lasten kanssa olemme tehneet toimintaterapiaa, viettäneet ikimuistoisia päiviä uiden, leikkien ja hengaillen... Monikaan heistä ei puhu, mutta olemme oppineet, että kommunikointiin ei aina tarvitse sanoja.

 Jenni lakkaamassa Totoyn kynsiä - tuli sanomista pomolta seuraavana päivänä, koska pojat ei saa käyttää kynsilakkaa :)

 

Järjestimme tyttöjen iltapäivän, jossa laitettiin hiuksia, liimailtiin tarroja ja lakkailtiin kynsiä. Olimme ostaneet tytöille pinnejä ja hiuslenksuja, joista he voivat iloita vielä vastaisuudessakin.

 

 Pinja tekemässä Dyesabelin kanssa tasapainoharjoituksia balance boardilla.

Jenni ja Jessa ompelemassa kirjaimia.

 

Tin Tin harjoittelemassa pinsettiotetta "feed the bunny" -leikin avulla.

Em Em tekemässä piirrosharjoituksia.

 Patrick ja peg board-harjoitukset.

Adrien hydroterapiassa.

 

 Jo Jo - yksi haastavimmista lapsistamme, sillä hänen kanssaan on hyvin vaikea kommunikoida (silti yksi lempilapsistamme) 

 

Joka maanantainen Flag Seremony, jossa käsi sydämellä lauletaan Filippiinien kansallislaulu - nuotista ja sanoista ei niin väliä.

Osallistuimme lasten kanssa Angels´ Walk -tapahtumaan, joka järjestettiin autististen lasten hyväksi Manilassa

 

Bobby - Pinjan sydänkäpynen (harvinainen kuva, sillä ujoudestaan johtuen Bobbyyn ei yleensä saa katsekontaktia)

Kaksi Jaden työntekijää ja keskellä oma playboymme, Matty

 Em Em 13 v.

Lapsia kävi viihdyttämässä Jollibeen maskotti, tuoden mukanaan paikallisen pikaruokalan herkkuspagettia.

Pinja pääsi tanssimaan itse Jollibeen kanssa.

Kaunis Mayamme - tyttö, joka esittelee henkilökunnan nimet kymmeniä kertoja päivässä.

Lentoyhtiön työntekijät tulivat ilahduttamaan lapsia moottoripyörineen (olivat rasittavan innokkaita saamaan meidät jokaiseen kuvaan kanssaan - saimme kuulla näyttävämme mm. filmitähdiltä).

 

 Mac Mac ja kauan kaivattu uusi pallo.

 Mary Jane ja valkea ilmestys taustalla.

Valentine´s Day Boy Norman

Pinja, wannabe-rakastaja Matty sekä joukon gentleman Albert.

 

 Hawai-teemaiset synttärijuhlat

Totoy, joukon nuorin (11 v.) ja ehdoton ykköspoikamme. Hänet jos saisi matkaan...

Totoy on viimeisimpänä pelastettu huumeiden täyttämästä elämästä kadulta.

Catherine kisailemassa.

 Hawai-Bobby

Joukon ujoin poika Buboy ja Kennedy, jolla erityislahjakkuus muistaa päivämäärät ja niitä vastaavat viikonpäivät sekä menneisyydestä että tulevaisuudesta. Hän voi muutamassa sekunnissa kertoa, minä viikonpäivänä syntymäpäiväsi on esimerkiksi vuonna 2015. Kennedyltä lähtee myös rukoukset tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Bic Bic - haastava toimintaterapia-asiakas, sillä hän ei reagoi juuri mihinkään toimintaan.

Dyesabel pihaleikeissä.

 

 Joka perjantainen Physical Education -tuokio, jossa erilaisia fyysisiä leikkejä. 

Muutamana perjantaina olemme päässeet tuuraamaan erityisopettajia, jotka normaalisti ohjaavat tuokion.

Lasten kanssa uimassa läheisellä uima-altaalla. Sitä riemun määrää - jota riitti 8 tuntia!

 

 Normaalisti hidasliikkeisestä Jo Jo:sta kuoriutui oikea vesipeto.

Bobby

Jon Jon, normaalisti hyvin aggressiivinen poika, rentoutui vedessä.

Jennin sydänkäpynen, Michael. 

Michael ei puhu, mutta osaa kyllä kirjoittaa ulkomuistista kymmeniä tupakkaan ja alkoholiin liittyviä sanoja.

Michael karkasi helmikuun alussa Jadesta, eikä hänestä ole kuultu sen koommin. Kovasti toivomme hänen olevan kunnossa ja vielä löytyvän (tuntuu, että hänen löytämisekseen ei ole tehty kovinkaan paljoa). 

Norman nauttii.

Totoy <3